vapaaehtoiseksi.fi kannustaa avuksi iäkkäälle

Vapaaehtoiseksi_some

Ystävänpäivänä avattu vapaaehtoiseksi.fi -verkkoportaali kokoaa ensimmäistä kertaa yhteen erilaisia vapaaehtoistyön tapoja kotona asuvan iäkkään avuksi. Sivusto on järjestöjen yhteinen ponnistus ja toteutusta tuki ympäristöministeriö.

Noin 90 prosenttia 75 vuotta täyttäneistä ihmisistä asuu kotonaan. He haluavat hoitaa itse omia asioitaan ja elää aktiivista elämää. Vapaaehtoisia tarvitaan avuksi silloin, kun toimintakyky jollain tavoin heikkenee. Vapaaehtoistoiminta ei kuitenkaan korvaa ammattilaisten apua.

“Vapaaehtoistyön merkitys kasvaa ikääntyvässä yhteiskunnassamme. Vapaaehtoistyö tukee sekä saajan että antajan hyvinvointia. Vapaaehtoisena voit tarjota vaikkapa keikkaluonteisesti apua arjen pulmissa iäkkään ihmisen kotona tai pihalla. Lampun vaihtaminen tai lumen luonti pihalta voi olla hyvin suureksi avuksi ja iloksi”, ohjelmapäällikkö Sari Hosionaho ympäristöministeriöstä toteaa.

Sivustolle on koottu myös esimerkkejä toiminnasta, joka sopii erityisesti senioreille. Tutkimusten mukaan vapaaehtoistoiminta tukee kaiken ikäisten, mutta erityisesti eläkeikäisten hyvinvointia. Aikaansaamisen tunne, sosiaaliset verkostot ja elämän tarkoituksen kokeminen ovat esimerkkejä myönteisistä vaikutuksista.

”Vapaaehtoisen apu voi olla korvaamaton silloin kun omasta kodista ulospääseminen ja asioiden hoitaminen vaikeutuu. Ulkoiluystävän tai kulttuurikaverin kanssa kodin seinien sisältä tulee lähdettyä. Tärkeää on myös se apu, joka auttaa tietokoneiden ja puhelinten käytössä.  Sivustolta löytyy jokaiselle auttamisen tapa”, sanoo johtaja Päivi Topo Ikäinstituutista.

Sivusto on tehty yhteistyössä Eläkeliiton, Eläkkeensaajien keskusliiton, Enter ry:n, Helsinki Mission, Ikäinstituutin, Kansalaisareenan, Kirkkohallituksen, Miina Sillanpää säätiön, Setlementtiliiton, Suomen Punaisen Ristin, Suomen Senioriliikkeen, Vanhus- ja lähimmäistyön liiton, Vanhustyön keskusliiton ja ympäristöministeriön Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman kanssa.

Miten voin olla avuksi iäkkäälle?