Ikäihmisten liikunnan ohjaaminen noudattelee yleisiä ohjaamisen periaatteita, joihin omat erityispiirteensä tuovat paitsi osallistujien ikä myös huomattavatkin erot toimintakyvyssä. Ikäihmisten liikunnan ohjaukseen on saatavilla käytännönläheiset Ikääntyneiden ihmisten ohjatun terveysliikunnan laatusuositukset, jotka perustuvat tutkimustietoon ja hyviksi koettuihin käytäntöihin. Suosituksissa annetaan ohjeita niin päättäjille, liikuntapalveluiden järjestäjille, ohjaajille kuin iäkkäille asiakkaillekin. Ne on laatinut Terveyttä edistävän liikunnan neuvottelukunnan (TELI) asettama toimituskunta.
Suositusten mukaan ohjatun terveysliikunnan laatukriteereitä ovat
Ikääntyneiden ihmisten ohjatun terveysliikunnan laatusuositukset
Eriyttäminen tärkeää
Jokaisen ikäihmisen tulee voida liikkua omien edellytystensä mukaisesti ja saada liikunnasta hyviä elämyksiä. Valittavana tulisi olla omalle kunnolle sopiva tasoryhmä. Osallistujien toiveet ja toimintakykyrajoitukset täytyy ottaa huomioon liikuntatuokioita suunniteltaessa. Ohjaajan on valmistauduttava myös eriyttämään sisältöjä toimintakyvyltään erilaisille osallistujille. Sisällön tulee olla asiallista ryhmäläisten iän, kokemuksen, kyvyn ja odotusten kannalta. Ohjauksessa korostuvat yksilöllisyys, elämyksellisyys, selkeys ja vuorovaikutus.
Ikäihmiset ovat hyvin erilaisia kunnoltaan, terveydentilaltaan ja liikuntatottumuksiltaan. Jokaisen tulee voida liikkua omien edellytystensä mukaisesti. Yksilöllisyys edistää sekä fyysistä että psyykkistä turvallisuutta.
Ilo, virkistys ja rentoutumisen kokeminen ovat varmimpia takeita liikuntaharrastuksen jatkumiselle. Liikuntatuokion tulee olla kannustava ja elämyksellinen, ei rajoitusten ja kieltojen leimaama. Hyvien elämysten kokeminen oman kehon kautta on ensiarvoisen tärkeää vanhetessa, jolloin keho usein ilmoittaa olemassaolostaan kielteisesti.
Vanhenemisen tyypillinen piirre on heikentynyt kyky sopeutua fyysiseen ja psyykkiseen stressiin. Liikuntatuokion tulee olla selkeä ja vaivattoman tuntuisesti käynnistyvä. Heikentyneet aistit asettavat erityisvaatimuksia ohjauksen selkeydelle.
Monet ikäihmiset tuntevat itsensä yksinäisiksi. Liikunta on luonteva mahdollisuus olla lähekkäin sekä fyysisesti että psyykkisesti. Liikunnan avulla voidaan hyvin ylläpitää ja vahvistaa myös sosiaalisia taitoja. Ohjaaja voi myös tukea ryhmän ulkopuolista, yhteistä liikuntaharrastusta.
Ohjaajakoulutusta järjestävät liikunta-alan oppilaitokset ja järjestöt. Ikäinstituutin sivuilta löytyvät koulutukset ikäihmisten voima- ja tasapainoharjoittelun, senioritanssin ja vesiliikunnan ohjaukseen.