Tiedottaminen

Luku 2.1. TiedottaminenErityisesti vähän liikkuvien iäkkäiden tavoittaminen ja heidän innostamisensa mukaan liikuntatoimintaan on suurimpia haasteita. Lisäksi toimijoiden on vakuutettava päättäjät siitä, että iäkkäiden liikuntaan panostaminen kannattaa ja sen avulla saadaan konkreettisia tuloksia.

Eri toimijoiden on tiedotettava toisilleen oman alueensa liikkumismahdollisuuksista ja liikuntatoiminnasta. Yhteistyötä tehdään liikuntatoimen, sosiaali- ja terveystoimen, opetus- ja kulttuuritoimen, teknisen toimen, järjestöjen sekä yksityisten palveluntuottajien kesken.

Iäkkäille tiedottaminen
Liikunnasta tiedottaminen kuuluu oleellisena osana liikunnan ammattilaisten työhön, mutta myös muut iäkkäiden parissa toimivat järjestöjen edustajat, vertaisohjaajat, omaiset ja läheiset ovat tärkeitä liikunnan puolestapuhujia ja viestijöitä.

Ammattilaisten tulee osata ohjata iäkäs sopivaan liikuntaan tai liikuntaneuvontaan ja tukea hänen arkiliikkumistaan. Vertaisten, omaisten ja läheisten on hyvä ohjata ja kannustaa iäkästä säännölliseen harjoitteluun.

Henkilökohtainen tiedottaminen ja kannustaminen tehokkainta.

Ikäihmisille ja heidän läheisilleen on tiedotettava tavalla, joka tavoittaa heidät parhaiten ja auttaa heitä löytämään sopivan liikuntamuodon. Liikuntatoiminnan esittelyn, olipa se sitten esitteessä lehdessä tai verkossa, on oltava riittävän informatiivinen. Iäkkään ihmisen tulee saada tarvitsemansa tieto siitä, minkälaista toimintakykyä ryhmään osallistuminen edellyttää, mikä on ohjaajan pätevyys ja onko ryhmässä esimerkiksi avustajia. Lisäksi on hyvä kertoa tarkemmin liikuntaryhmän sisällöstä, kestosta, sinne kulkemisesta ja apuvälineiden käytöstä.

Lue myös

Ohjeita ikäihmiselle
Ikääntyneiden ihmisten ohjatun terveysliikunnan laatusuoitukset

Päättäjille tiedottaminen

Liikuntatoiminnan järjestämiseksi tarvitaan hyviä päätöksiä ja eri sektorien yhteistyötä. Päättäjät sitoutuvat toimintaan, kun he saavat tietoa suosituksista ja hyvistä toimintatavoista iäkkäiden liikkumiskyvyn säilyttämiseksi. Lisäksi omakohtainen kokemus ja iäkkäiden tapaaminen on aina tehokas keino päätösten vauhdittamiseksi. Päättäjät voidaan esimerkiksi kutsua liikunta- ja kuntosaleille tutustumaan, kokeilemaan harjoittelua ja kuulemaan iäkkäiden kokemuksia toiminnasta. Osallistuminen vaikkapa iäkkäiden ulkoilupäivään tai muuhun tapahtumaan on hyvä tapa tuoda päättäjille tietoa ikäihmisten liikunta- ja ulkoiluasioista.

Tieto ja oma kokemus liikunnan hyödyistä niin iäkkäille kuin yhteiskunnallekin ohjaa hyviin päätöksiin.

Lue myös Tietoa päättäjille 

Valokuva: Jaakko Kilpiäinen
Päivitetty viimeksi 18.11.2011