33 311 luontoelämystä ikäihmisille
18.10.2019 13:31

Vie vanhus ulos -kampanjassa rikottiin jälleen ennätyksiä, kun ulkoilijat ympäri Suomea kirjasivat verkkosivuille reilut 33 300 ulkoilua ja iäkkäiden ulkoilupäivän tapahtumia järjestettiin huikeat 136. Lisäksi 41:ssä Voimaa vanhuuteen -kunnassa retkeiltiin luonnossa Partioaitan ympäristöbonuksen avulla ja sosiaalisessa mediassa jaettiin ahkerasti ulkoilutarinoita.
Ikäihmisten ulkoilukampanjaan osallistuttiin 146:ta paikkakunnalta, eniten Kymenlaaksosta, Etelä-Pohjanmaalta, Kanta-Hämeestä ja Pirkanmaalta. Yli 50 kunnassa päättäjät lähtivät ulkoilemaan ikäihmisten kanssa.
Palvelutaloja tai -keskuksia oli mukana pari sataa, kunnan liikuntatoimia reilut parikymmentä, samoin kuin järjestöjen paikallisyhdistyksiä. Oli myös ilo huomata, että tänä vuonna lähes kaksikymmentä kotihoidon yksikköä osallistui Vie vanhus ulos -kampanjaan.
Kiitos kaikille ahkerille ulkoilijoille! Jatketaan yhdessä ulkoilua myös kampanjan jälkeen.
Tästä näet vuoden 2019 ahkerimmat kunnat, palvelutalot ja järjestöt
Tässä muutamia nostoja sosiaalisesta mediasta.
Vanhusten asumispalvelut ovat olleet aktiivisesti mukana #Vievanhusulos -kampanjassa. Liinahaassa järjestettyyn ulkoilupäivään osallistui sankoin joukoin vapaaehtoisia ja yhteistyökumppaneita. Osa innostui jopa tanssimaan. #Turkutekeehyvaa https://t.co/1auQ8yq0G1 pic.twitter.com/4W4z6yl59G
— Turku hyvinvointi (@Tkuhyvinvointi) October 11, 2019
Huomenna vietetään #vievanhusulos-päivää, oletko mukana?
Taavinkylän koulun oppilaat vierailivat jo ennakkoon muistipalvelukeskuksessa ja kisasivat asukkaiden kanssa vuosittaisessa köydenvetokisassa. Voiton veivät tänä vuonna varttuneemmat kisaajat. 🏆#espoonkoulut @Espoonsote pic.twitter.com/g1LnhmqOpw
— Espoon opetustoimi (@OpetusEspoo) October 9, 2019