Aika muuttuu, muuttuuko vanhuus

Onko väestö sittenkään vanhenemassa vai pidämmekö vain virheellisesti ei-vanhoja ihmisiä vanhoina? Ei-vanhoja edustavat aktiiviset 65 ̶ 80-vuotiaat, joille ei ole myönteisiä yhteiskunnallisia rooleja.

Jyväskylän yliopiston gerontologian ja kansanterveyden professori Taina Rantanen johdatteli Voimaa vanhuuteen -foorumin yleisöä mielenkiintoisen teeman pariin.

– Ihmisillä on hyvin vanhanaikainen käsitys vanhuudesta ja siitä, mihin kohtaan elämää se sijoittuu. Olemme edelleen omaksuneet 1970 ja 80-lukujen ajatusmaailman, jolloin pohdittiin, miten tarjota sodan käyneille ja raskasta fyysistä työtä tehneille sukupolville hyvää vanhuuden lepoa. Silloin ratkaisuksi rakennettiin vanhainkoteja. Nyky-Suomessa 65 vuotta täyttäneitä on yli miljoona. Heistä 85-90 prosenttia elää tavallista aikuisen elämää ja pärjää erittäin hyvin ilman ulkopuolista apua. He eivät haaveile vanhuuden levosta, vaan toivovat voivansa jatkaa aktiivista elämää.

Siihen, koska vanhuus alkaa, ei ole yleisesti hyväksyttyä määritelmää. Tilastollisesti Suomessa vanhoiksi luetaan 65 vuotta täyttäneet, mutta kun asiaa kysytään ihmisiltä, vielä 70 ̶ 74-vuotiaista kaksi kolmesta ei pidä itseään vanhana.

Odotettavissa oleva elinikä kasvaa koko ajan. Naisilla keskimääräinen elinikä on nykyään 84 vuotta ja miehillä 78 vuotta.1970-luvulla syntyneistä naisista puolet saavuttaa 90 vuoden ja 20 prosenttia sadan vuoden iän. Miehistä puolet saavuttaa 85 vuoden ja 10 prosenttia sadan vuoden iän.

Biologisin perustein vanhuus alkaa noin kymmenen vuotta ennen kuolemaa. Ihminen ei ole vanha 30-40 vuotta elämästään. Kun ikävaiheet muuttavat muotoaan, kaikkia elämänvaiheita tulisi miettiä uudella tavalla.

80-vuotiaita voimanaisia

Lihasvoiman yhteyttä vanhenemiseen on tutkittu paljon. Uraauurtava oli Baltimore Longitudial Study of Aging -tutkimus 1950-luvulla, koska se keskittyi nimenomaan normaaliin vanhenemiseen, ei erilaisten sairauksien kautta vanhenemiseen. Suomessa ensimmäisiä olivat 1970 ja 80-luvuilla professori Eino Heikkisen johdolla käynnistyneet Kolmen sukupolven miehet -tutkimus ja Ikivihreät-projekti.

Tutkimukset osoittavat lihasvoiman olevan selvästi yhteydessä toiminnanvajauksiin. Kun vielä vuosituhannen vaihteessa kuntosalien ajateltiin olevan vanhoille vaarallisia, nyt vanhuuden toiminnanvajausten ratkaisuksi suositellaan säännöllistä lihasvoimaharjoittelua ja sen rinnalla tasapainoharjoittelua. Multimodaalinen harjoittelu on päivän sana.

Parhaillaan Rantanen johtaa AGNES-tutkimusta, jolla kerätään tietoa aktiivisuuden, terveyden ja toimintakyvyn yhteydestä 75-, 80- ja 85-vuotiaiden jyväskyläläisten hyvinvointiin. Tutkimuksessa on hyödynnetty Ikivihreät-tutkimuksen arkistoituja mittaustuloksia, kuten esimerkiksi 10 metrin maksimaalista kävelynopeutta, käden puristusvoimaa ja polven ojennusvoimaa.

– Kun uusia mittaustuloksia verrataan 28 vuoden takaisiin, tulosten nähdään parantuneen valtavasti ja erityisen paljon 80-vuotiailla naisilla! Heidän maksimaalinen kävelynopeutensa on nykyään 33 prosenttia, käden puristusvoima on 25 prosenttia ja polven ojennusvoima 47 prosenttia parempi verrattuna vuosien 1989 ̶ 90 tuloksiin.

Parantunutta lihasvoimaa selittää moni seikka. Sodan jälkeen kohonnut elintaso ja terveydenhuolto ovat mahdollistaneet monin tavoin paremman elämän. Ensimmäiset ikäluokat pääsivät nauttimaan kouluruokailusta 1940-luvulla ja 1950-luvulla koulutuksen saatavuus parani mahdollistaen pitemmän koulutuksen. Nykyään ihmiset ovat fyysisesti kookkaampia ja elävät parempikuntoisina pitempään.

Aika on muuttunut. Vanhuus on muuttunut.

Teksti: Paula Salmela. Lähde: Taina Rantasen esitys Voimaa vanhuuteen -foorumissa 5.2.2020.