Siirry sisältöön

Ikäihmisten terveysliikuntaan tietoa ja hyviä käytäntöjä

Vuoden Voimateko -kunniamaininnat

Isonkyrön kansalliset seniorit sekä Eläkeliiton yhdistys saivat Vuoden Voimateko -kunniamaininnat vuonna 2022. Kuvassa (vas.) Erkki Harju ja Vesa Annala. Kuva: Helena Jouppila.

Isonkyrön kansalliset seniorit sekä Eläkeliiton yhdistys saivat Vuoden Voimateko -kunniamaininnat vuonna 2022. Kuvassa (vas.) Erkki Harju ja Vesa Annala. Kuva: Helena Jouppila.

Voimaa vanhuuteen -kunnissa palkittiin Vuoden Voimateko -kunniamaininnalla tekijöitä, jotka ovat edistäneet ikäihmisten liikuntaa ja ulkoilua vuoden 2022 aikana.

Kunniamaininnan saivat Isonkyrön kansalliset seniorit sekä Eläkeliiton yhdistys (kuvassa). He ottivat yhdessä hoitaakseen keskustan alueelle parhaillaan valmistuvat kuntoportaat. Kuntaan saadaan lisää varttuneen väen turvallista ulkoilua ja treenaamista.

Kunniakirjoja myönnettiin monille ulkoiluystäville ja liikuntaa kyliin vieville aktiiveille sekä ulkoiluystäväkouluttajalle, joka kannusti pienellä paikkakunnalla 14 uutta vapaaehtoista koulutukseen ja toimintaan mukaan.

Palkittujen joukossa oli mm. pitkäaikaiset ja innokkaat liikuntaryhmien vertaisohjaajat, vapaaehtoinen ”viestinviejä”, joka henkilökohtaisilla yhteydenotoilla ja kädestä pitäen on houkutellut ikäihmisiä ryhmiin. Hän on myös vienyt liikuntaesitteitä mm. kampaamon asiakkaille.

Kuntien työryhmän jäseniä palkittiin onnistuneesta yhteistyöstä mm. liikuntaraadin järjestämisessä.

Voimateko- kunniakirjoja jaettiin mm. Isossakyrössä, Pielavedellä, Pornaisissa, Pudasjärvellä, Somerolla, Tuusniemellä ja Ylöjärvellä. Hyvästä työstä kannattaa palkita.