Siirry sisältöön

Ikäihmisten terveysliikuntaan tietoa ja hyviä käytäntöjä

Yhteistyöllä kohti toimintakykyisempää ikääntymistä

Keväällä 2023 käynnistynyt kolmevuotinen Voimaa vanhuuteen -ohjelma Varsinais-Suomessa on rakentanut saumatonta palvelupolkua hyvinvointialueen, kuntien ja järjestöjen välille. Palvelupolussa iäkkäät, joilla on alkavia liikkumis- ja toimintakyvyn haasteita, löydetään ja ohjataan tarvittavien palveluiden piiriin.

Toiveita ja tavoitteita alueen toimijoilta

Varsinais-Suomen 26 kuntaa ovat asettaneet ohjelmatyössä omia kuntakohtaisia muutostavoitteita voima- ja tasapainosisältöisessä ryhmäliikunnassa, liikuntaneuvonnassa, ulkoilussa ja vertaisohjatun toiminnan kehittämisessä.

Varsinais-Suomen järjestöjen nykytilaa ja toiveita on myös kartoitettu. Järjestöt toivoivat erityisesti koulutusta ja tukea voima- tasapainoharjoittelun järjestämiseen sekä ideoita ulkoiluun ja ulkoiluystävätoimintaan. Liikuntatilojen ja uusien vapaaehtoisten löytäminen sekä yhteistyön lisääminen hyvinvointialueen kanssa listattiin kehittämiskohteiksi.

Yhteisporinat ja koulutukset

Ikäinstituutin järjestämissä yhteisporinoissa on mietitty muun muassa kohderyhmän tavoittamista, voima- tasapainoharjoittelun järjestämistä ja yhteisiä koulutuksia. Porinat ovat lisänneet osaamista ja yhteistyötä alueen eri toimijoiden kesken. Yhteisiä teemoja ja yhdyspintatyötä edistetään Rajattomasti liikuntaa -ohjausryhmässä sekä erilaisissa työryhmissä.

Ammattilaisille ja vertaisohjaajille on tarjottu maksuttomia koulutuksia ja materiaaleja käytännön työn tueksi. Useissa kunnissa onkin jo järjestetty vertaisohjaajakoulutuksia ja aloitettu uusia voima- ja tasapainoryhmiä (VoiTas) kuntosalilla. Katso Voimaa ja tasapainoa kuntosalilta -video

Yhteisiä viestintätekoja

Hankkeen viestintätiimi (Ikäinstituutti, Varha, LiiKu) ideoi ja toteuttaa yhteisen viestintäsuunnitelman pohjalta toimenpiteitä, jotka lisäävät iäkkäiden ja heidän läheistensä tietoa ja ymmärrystä liikunnan merkityksestä sekä tekevät tunnetuksi Varsinais-Suomen iäkkäiden liikuntatarjontaa. Ikäinstituutti on tuottanut valmiit viestintämateriaalit kampanjoiden, koulutusten, tapahtumien ja liikuntaryhmien markkinointiin. Varsinais-Suomen päättäjille järjestetään yhteistyössä Ovatko Varsinais-Suomen iäkkäät kumossa vai kunnossa -webinaari 12.3.2024 klo 15.00.

Verkostosta voimaa

Yhteistyöverkoston rakentaminen sekä yhteyshenkilöiden nimeäminen Varhan eri yksiköistä ovat olleet avainasemassa ohjelman alkuvaiheessa. Keväällä 2024 keskitytään erityisesti voima- ja tasapainoryhmien käynnistämiseen, asiakasohjaukseen, viestintään sekä yhteistyön tiivistämiseen. Jatkossa pyritään myös järjestöyhteistyötä vahvistamaan entisestään.

Alueellisen yhteistyön alku on ollut opettavaista, mutta myös rohkaisevaa. ikäinstituutti tulee avaamaan uuden alueellisen voimaa vanhuuteen -ohjelmahaun syksyllä 2024.

Teksti: ohjelmakoordinaattori Saila Hänninen

Varsinais-Suomen alueellista Voimaa vanhuuteen -toimintamallia on rakentamassa Ikäinstituutti yhteistyössä Varsinais-Suomen hyvinvointialueen ja sen 26 kunnan sekä Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry:n Rajattomasti liikuntaa -kumppanuusverkoston kanssa.